perjantai 21. syyskuuta 2012

Tällä hetkellä kukat ja luonto innostavat niin, että keksin niistä kaikenlaista. Olen syksyllä syntynyt,mutta ollut aina sitä mieltä, että en ole mikään syysihminen. Kuitenkin huomaan, että syksy innoittaa puuhaamaan kaikenlaista.
Tässä kuva asetelmasta, joka syntyi vanhaan rautapataan. Alla on kiviä, sitten sammalta ja ruusuja ruusupenkistäni. Keräsin hieman jo kukintansa lopulla olevia kukkia, jotka mielestäni sopivat hyvin tähän asetelmaan. Saavat vielä ennen kuihtumistaan piristää meitä jonkin aikaa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lisään tähän vielä yhden kukka-asetelman, joka liittyy tuohon aiemmin
esittelemääni isoon luonnonkukka-asetelmaan. 
Pöytiin tein sitten tällaiset pienet kimput, joissa oli vuorenkilvenlehti
ja sen kanssa syyshortensian kukka -ja ohutta kultanauhaa.Kukat laitettiin pikkupulloihin. 
Aika hauska, nimittäin näytti kuin tuo iso lehti olisi kukkinut oikeasti!


Viikonloppu maalla oli aivan mahtava! Aurinko paistoi, järvi kilpaili taivaan kanssa sinisen eri väreissä.
Omenapuut notkuivat satoaan. Huh huh, mihin sen kanssa joutuukaan!
Tosin ampiaiset ja kärpäset ehtivät heti maahan pudonneisiin omenoihin ja
näyttivät käyvän myös puussa olevien omenien kimppuun. 
Myös erilaiset perhoset näyttivät pitävän omenista!

Keräsin sammalta askarteluja varten.Kumpa vain ehtisin luomaan uutta!

torstai 13. syyskuuta 2012

Viime syksyn jäkälää
Lähden viikonlopuksi maalle. Odotan niin lauantaista kävelyretkeä metsään!
Syksyinen metsä inspiroi  jo väreillään! Sieltä löytyy tarvikkeita asetelmiin ja askarteluun.

Kerron ensi viikolla, mitä sain aikaan!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kukkiakin rakastan

Pidän myös kukista ja niiden asettelemisesta. 
Eniten tykkään sitoa luonnon ja puutarhani kukkia kuin kaupasta ostettavia kukkia. Niitäkin tosin olen sitonut.

Luonnosta löytyy valtavasti ideoita kukkakimppuihin ja -asetelmiin.


Tässä sitomani kimppu buffetpöytään, juhlan sankari halusi asetelmiin vain luonnonkukkia.


Tässä käytin syksyn kukkia; siankärsämöä, mäkimeiramia, vuorenkilpeä, humalaa ja nurminataa. Vähän kultalankaa kieputin mukaan, tosin tässä sitä ei juurikaan näy.






Kirsikan kuiske- blogini omistan omien ideoideni ja käsien aikaansaannoksille.


Oman kirsikkapuuni satoa
Näillä sivuilla haluan kertoa lähinnä omista tekeleistäni. Tykkään tehdä kaikenlaista; askarrella, verhoilla, entisöidä, ommella,
kutoa, virkata, asetella kukkia ....

Ideoita haen kaikkialta. Niitä sovellan omaan käyttööni tai

käytän sellaisenaan.
Ideoita on maailma pullollaan, niitä bongahtelee esiin joka puolelta.

Tosin olen todennut, että joskus on luovuuskausia ja joskus taas luovitaan. On aikoja jolloin on ihan pakko tehdä jotain omin käsin! Tuntuuko tutulta?



               Tervetuloa mukaan ideoimimaan ja kommentoimaan! Vinkkejä otan vastaan myös!