keskiviikko 17. lokakuuta 2012


Innostuimme tyttäreni kanssa tässä yhtenä päivänä tekemään uusia rannekoruja.

Kävimme ostamassa Sinellistä puisen rannerenkaan, jonka ympärille kudoin valkoisesta 
langasta oheisen päällisen.


Toinen koru tehtiin Citymarketista löytyneestä
jämämyynnissä olleesta rannerenkaasta. Poistimme renkaassa olleen kullanvärisen päällisen,jolloin alta paljastui muovinen musta rannerengas. Sen päälle kudoin oheisen harmaan uuden päällisen.  Aika kivat , vai mitä?

tiistai 16. lokakuuta 2012

Olen jo vuosien ajan seurannut joutsalaisen käsityöläisen Anu Pylsyn uraa ja kokoajan lisääntyvien ideoiden monipuolisuutta. Ura alkoi omasta navetasta ja on siirtynyt dramaattisten vaiheiden jälkeen
vanhalle koululle keskisuomalaiseen maaseutumiljööseen Joutsaan.
Hölkkäävä Hirvi oli hänen ensimmäisen varsinainen hahmonsa, josta ura alkoi.

Itse ostin ensimmäisenä valkoisen T-paidan, jota edessä koristi Hölkkäävä Hirvi ja takana ihmishahmo.
T-paitaa tuli käytettyvä lukuisia kertoja. En hannonut heittää käyttämääni paitaa roskiin enkä edes kierrätykseen, joten päätin tehdä siitä pienen tyynyn.
Minusta homma toimii mainiosti näinkin. Hirvi jatkaa juoksuaan niskatyynyn kyljessä.




maanantai 8. lokakuuta 2012



Kierrätyksestä kun aloittelin tuossa viime kerralla, niin jatkan tässä vähän lisää.
Olen virkannut maton, joihin materiaali on saatu vanhoista valkoisista T-paidoista.
Matto painaa varmaan 5 kiloa. Tällä hetkellä matto on niin suuri, että yhden kierroksen
virkkaamiseksi riittää yhden T-paidan trikookude.

torstai 4. lokakuuta 2012

Tällä kertaa esittelen "kierrätysmattoni", jonka olen virkannut käytöstä
poistetuista T-paidoista leikatuista trikookuteista.
Pyörylöitä on eri kokoisia, jotka on ommeltu kiinni toisiinsa kalastajalangalla.
Olen virkannut pyörylöitä  TV:tä katsellessa, jolloin niitä on syntynyt lähes huomaamatta.
Valmiina on kaksi mattoa, molempien tyttärieni huoneiden lattialla. 
Kun mattoa käyttää pidempään, se "tasaantuu" litteästi lattialle.
(Tässä matto on kuvattu karvamatolla, jossa sitä ei oikeasti ole tarkoitus pitää)





maanantai 1. lokakuuta 2012

Vihdoin olen saanut jotain aikaan eli tein calluna-palloja.
Sammalta keräsin kassillisen, omalta maaltani...
Kaupasta hankin muutaman oasis-pallon ja muutaman kauniin callunan.
Lisäksi tarvittiin rautalankaa ja venyvää kultanyöriä. Ja tietysti leikkurit rautalangan katkaisemista varten. Puutarhasaksia tarvitaan callunoiden leikkaamiseen myös.

Ensin päällystin oasis-pallon sammaleella rautalangalla kiinnittäen. Samlla in ihanan kätevä pohja melkein kaikkeen asetteluun.





Sitten sammalmättään päälle asettelin callunan kukkavarsia
ja kiinnitin ne venyvällä kultalangalla.

Calluna-palloja on nyt valmiina viisi. 

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tällä hetkellä kukat ja luonto innostavat niin, että keksin niistä kaikenlaista. Olen syksyllä syntynyt,mutta ollut aina sitä mieltä, että en ole mikään syysihminen. Kuitenkin huomaan, että syksy innoittaa puuhaamaan kaikenlaista.
Tässä kuva asetelmasta, joka syntyi vanhaan rautapataan. Alla on kiviä, sitten sammalta ja ruusuja ruusupenkistäni. Keräsin hieman jo kukintansa lopulla olevia kukkia, jotka mielestäni sopivat hyvin tähän asetelmaan. Saavat vielä ennen kuihtumistaan piristää meitä jonkin aikaa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lisään tähän vielä yhden kukka-asetelman, joka liittyy tuohon aiemmin
esittelemääni isoon luonnonkukka-asetelmaan. 
Pöytiin tein sitten tällaiset pienet kimput, joissa oli vuorenkilvenlehti
ja sen kanssa syyshortensian kukka -ja ohutta kultanauhaa.Kukat laitettiin pikkupulloihin. 
Aika hauska, nimittäin näytti kuin tuo iso lehti olisi kukkinut oikeasti!


Viikonloppu maalla oli aivan mahtava! Aurinko paistoi, järvi kilpaili taivaan kanssa sinisen eri väreissä.
Omenapuut notkuivat satoaan. Huh huh, mihin sen kanssa joutuukaan!
Tosin ampiaiset ja kärpäset ehtivät heti maahan pudonneisiin omenoihin ja
näyttivät käyvän myös puussa olevien omenien kimppuun. 
Myös erilaiset perhoset näyttivät pitävän omenista!

Keräsin sammalta askarteluja varten.Kumpa vain ehtisin luomaan uutta!