Syksy on ehtinyt jo tänne vaikka lämmintä on edelleen. Eilenkin + 16C. Puissa on vielä lehdet, ja Pelakuu kukkii etupihan ruukussa yhdessä Lumihiutaleen kanssa. Jotenkin kummallista!
Omenoita tuli, paljon! Muun muassa noita kuvassa olevia Valkea Kuulaita. Meidän perheen herkku on omenapaistos, jossa on omenalohkoja, kaurahiutaleita, kanelia, fariinisokeria tai hunajaa ja voita.
Uuniin paistumaan, tai joskus laitamme mikroon, kun pitää äkkiä saada paistos tarjolle. Vaniljakastiketta tai -jäätelöä paistoksen seuraksi ja nam nam!
Käsityösuunnitelmia on muhimassa; keittiön tuolit pitäisi päällystää (kangas on jo valmiina), olohuoneen katto maalata (käsityötä?) ja tehdä jotain vaikka paperinarusta. Ostin halpamyymälästä kolme kerää paperinarua, nyt pitäisi keksiä, mitä siitä teen...
Mutta suurin odotus on tuleva skräppäyskurssi, jolta odotan uusia ideoita ja kikkoja askarteluun.
Sitä odotellessa -hyvää syksyä sinulle!
Blogi ajatuksilleni ja ideoille, omien käsieni tekemille töille Näillä sivuilla haluan kertoa lähinnä omista tekeleistäni. Tykkään tehdä kaikenlaista; askarrella, verhoilla, entisöidä, ommella,kutoa, virkata, asetella kukkia ....
tiistai 8. lokakuuta 2013
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Pionien aikaan
Hei vaan pitkästä aikaa!
Aikaa on vierähtänyt monta kuukautta edellisestä päivityksestäni! Sain uuden työpaikan ja tuli ihan uudet kuviot! Meni paljon voimia ja aikaa kaiken uuden opetteluun ja käsillä tekeminen hiipui sen myötä.
Kesä on ollut aivan ihana!
Olen iloinnut ihanista pioneista maalla meidän pihalla! Ne on niin kauniita!
Ihanaa elokuuta! Kesä ei ole vielä loppu vaikka koulut alkoivatkin! Nautitaan tästä!
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
tiistai 19. helmikuuta 2013
Väliaikaa
Nyt on sellainen väliaika, että ei oikein synny mitään. Katselin vanhoja kuvia, mutten löytänyt mitään esiteltävää tällä kertaa.
Ihanaa, kun on lunta! Mutta kohta se voisi alkaa sulaa pois.
Kevät voisi tulla ja tuoda auringon tullessaan.
Tällainen näkyvä tallentui auton ikkunan läpi matkalla
maalta kotiin. Kuva otettu marraskuussa, jolloin lunta ei vielä ollut niin paljon kuin nyt.
Palailen kohta uusilla ideoilla.
Ihanaa, kun on lunta! Mutta kohta se voisi alkaa sulaa pois.
Kevät voisi tulla ja tuoda auringon tullessaan.
Tällainen näkyvä tallentui auton ikkunan läpi matkalla
maalta kotiin. Kuva otettu marraskuussa, jolloin lunta ei vielä ollut niin paljon kuin nyt.
Palailen kohta uusilla ideoilla.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Saimme perintönä neljä oheisen kaltaista tuolia ja pyöreän pöydän. Taitavat olla 60- luvulta. Koske tuolien päälliset olivat kuluneet ja likaisetkin, päätin päällystää ne uudelleen.
Tällaiset tuoleista sitten tuli.
Kankaat ostin Eurokankaasta. Käytin vanhan tuolin päällisiä kaavoina, lisäsin pehmusteeksi vanua ja kiinnitin niiteillä. Tuolin selkänoja oli hieman haasteellinen, koska se on kiinnitetty istuinosaan kolmella pitkällä ruuvilla molemmin puolin, sen jälkeen kangas on vedetty yli ja istuinosan alle,.
Neljä tuolia ja pöytä ovat käytössä.
Seuraava projekti onkin pöydän korjaus. Pinta on kulunut ja pöydän reunaa kiertävä puinen nauha on irtoamassa.
Homma on aika suuri,joten jätän sen jonkun loman hommaksi.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Hyvää loppuvuotta 2013 kaikille!
Joulu oli ihanan luminen ja pakkastakin sopivasti. Tällainen näkymä oli yhtenä aamuna joulunaikaan, kun aamulla ikkunasta ulos katselin. Puut olivat kauniin kuuraisia ja luntakin oli! Etelässä enemmän lunta kuin keskisessä Suomessa, mielenkiintoista!
Uusi Vuosi on alkanut ja toivottavasti siitä tulee oikein hyvä vuosi!
torstai 20. joulukuuta 2012
Jouluna pääsee taas tekemään kukka-asetelmia. harmi vaan, että sammal ja jäkälä ovat nyt lumen alla. Onneksi olin kerännyt vähän tarvikkeita varastoon jo lokakuussa. Mutta enemmän olisin tarvinnut.
Tein tällaisen asetelman vanhaan saviruukkuun; asetelmassa käytin sammalta, jäkälää, kuusenhavuja ja hyasintteja. Tonttu lahjoineen pääsi mukaan!
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kun ompeluinspis iski, tein tilkuista pieniä kangassydämiä,jotka kiinnitin
manillanaruun. Laitoin puisen helmen painoksi, jotta nauha pysyy hyvin
paikoillaan.
Nauha roikkuu nyt valkoisen vitriinikaapin ovien välissä ja lisää
joulutunnelmaa huoneeseen.

Löysin myös palasen pellavakangasta ja pitsinauhaa, joista ompelin myös
sydämiä. Tässä ne koristavat eteisessä olevaan marokkolaista kaappia ja
toivottavat vieraat sydämellisesti tervetulleiksi taloon.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Tällaisen tonttu-ukon ostin pari vuotta sitten ELMA-messuilta. Tekijä ei valitettavasti jäänyt mieleen eikä tontussa itsessään ole tekijästä mainintaa. Olisin ostanut toisenkin tällaisen seuraavilta messuilta, mutta myyjää ei siellä enää näkynyt. Tonttu on tehty huovasta ja lampaan karvasta. Meillä se vahtii aina Joulun alla talon väkeä renginkaapin päällä istuen.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Innostuin tänään tekemään rautalangasta sydämiä.
Rautalangan ympärille kiedoin hopealankaa, johon kiinnitin valkoisia pikkuhelmiä.
Sydämen voi ripustaa siiman avulla vaikka ikkunaan.
![]() |
| Kaksin kaunihimpi... |
maanantai 10. joulukuuta 2012
perjantai 30. marraskuuta 2012
Talvi tuli yhdessä yössä!
Tänään kun heräsin ja yritin katsoa ikkunasta ulos, näyttikin tältä!!
Talvi oli tullut yhdessä yössä ja peittänyt alleen lähes kaiken!
Kukat ja lyhty olivat saaneet lumihatut päällensä,
pihaovea sai tuskin auki, koirakin tarpoi lumessa kaulaansa myöten...
Tuuli oli tuiskuttanut lunta ikkunoihin ja koristellut ne hauskoin kuvioin. Eivät taida olla kuurankukkia vaan ehkä tuiskukukkia?
Onneksi saa jäädä sisälle tänään!
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
tiistai 6. marraskuuta 2012
Tässä kesän viime kukkaset, pihavajan ikkunalla. Nyt ne oli jo vaihdettava callunoihin. Mutta todella pitkään kukkivat pelakuut -ja petuniat.
Maalla hämmästyttivät kukkivat petuniat piharuukuissa, onhan sentään marraskuu ja ollut pari pakkasyötäkin, siellä maalla nimittäin!
Nämä kukkaset vaihtuivat siis callunoihin.
Talvi saa tulla!
maanantai 29. lokakuuta 2012

Olin joku vuosi sitten Taitoshopin valoryijy-kurssilla, tuloksena valkoinen valoryijy, joka on nyt tyttäreni asunnon seinällä.
Lankaa jäi aika reilusti yli tarpeen, joten sille piti keksiä käyttöä. Niimpä ostin Ikeasta maitolasipintaisen pöytälampun, jonka päälle kudoin kuvissa näkyvän päällisen.
Valo siftaa aika kivasti varjostimen läpi ja luo hämyistä tunnelmaa tilaan.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Koska meillä on jo syksy ja luntakin ehti jo olla maassa, on ihan pakko palata vielä hetkeksi kesään. Muistella niitä ihania kukkaniittyjä ja mehiläisten pörinää, ihanaa sinistä Päijännettä ja rantasaunaa.
Kesä oli kiva!! Sen muistoilla jaksamme taas pitkän ja pimeän talviajan. Eikä se talvikaan ihan huono ole...
Kesä oli kiva!! Sen muistoilla jaksamme taas pitkän ja pimeän talviajan. Eikä se talvikaan ihan huono ole...
tiistai 23. lokakuuta 2012
Tällainen lattialla seisova valonlähde syntyi viime talvena. Alunperin siitä piti tulla varjostin kattolampulle mutta sen paikka löytyikin lattialta. Pallo on tehty suuren ilmapallon päälle paperinarua kiertäen ja EriKeeper+vesi-seoksella liimaten. Hauskaa, mutta sottaista puuhaa!
Sisällä on 40 lampun valosarja. Tämä valojuttu viettää talven vapaa-ajan asuntomme olohuoneen lattialla ja valaisee pimeitä talvi-iltoja valollaan.
Sisällä on 40 lampun valosarja. Tämä valojuttu viettää talven vapaa-ajan asuntomme olohuoneen lattialla ja valaisee pimeitä talvi-iltoja valollaan.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Innostuimme tyttäreni kanssa tässä yhtenä päivänä tekemään uusia rannekoruja.
Kävimme ostamassa Sinellistä puisen rannerenkaan, jonka ympärille kudoin valkoisesta
langasta oheisen päällisen.
Toinen koru tehtiin Citymarketista löytyneestä
jämämyynnissä olleesta rannerenkaasta. Poistimme renkaassa olleen kullanvärisen päällisen,jolloin alta paljastui muovinen musta rannerengas. Sen päälle kudoin oheisen harmaan uuden päällisen. Aika kivat , vai mitä?
tiistai 16. lokakuuta 2012
Olen jo vuosien ajan seurannut joutsalaisen käsityöläisen Anu Pylsyn uraa ja kokoajan lisääntyvien ideoiden monipuolisuutta. Ura alkoi omasta navetasta ja on siirtynyt dramaattisten vaiheiden jälkeen
vanhalle koululle keskisuomalaiseen maaseutumiljööseen Joutsaan.
Hölkkäävä Hirvi oli hänen ensimmäisen varsinainen hahmonsa, josta ura alkoi.
Itse ostin ensimmäisenä valkoisen T-paidan, jota edessä koristi Hölkkäävä Hirvi ja takana ihmishahmo.
T-paitaa tuli käytettyvä lukuisia kertoja. En hannonut heittää käyttämääni paitaa roskiin enkä edes kierrätykseen, joten päätin tehdä siitä pienen tyynyn.
Minusta homma toimii mainiosti näinkin. Hirvi jatkaa juoksuaan niskatyynyn kyljessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















